sunnuntai 2. joulukuuta 2012

1. adventti

Tänään juhlittiin 1. adventtia talvisissa, jouluisissa tunnelmissa. Tästä päivästä alkaen olen perinteisesti aloittanut joulun odottelun ja valmistelut. 


Ah, tänään sai  kurkistaa joulukoristelaatikkoon ja ottaa sieltä esille jotain koristeita. En halua kuitenkaan ottaa vielä kaikkia koristeita, vaan lisäilen niitä vähitellen, pitkin joulukuuta.


Pidän perinteisistä joulukoristeista, jotka ovat joulunpunaisia ja -vihreitä, huopakoristeista, villalankapunatulkuista, tuoksupusseista (sisältävät glögimaustetta)... Tuo vasemman ylänurkan pehmoenkeli on erityisen rakas - olen saanut sen omalta äidiltäni, kun muutin omilleni <3 Piparkakku-ukko -kuusenkoriste on löytö parin vuoden takaa, joka on yksi suosikeistani myös.


Tässä valaistusosastoa. Tänään laitoin kynttelikön keittiön ikkunalaudalle. Toinen valosarja pääsee parvekkeelle ja toinen luultavasti lyhtyyn sisälle (kuten viime vuonna). Valotulppaanit laitan varmaankin maljakkoon hyllylle.


Lunta satoi tänään koko päivän ja nyt sitä alkaa olla jo aika paljon. Naapurin lapset olivat pulkkamäessä ja ilakoivat pihamaalla lumessa :)


Tämän ovikranssin tein pari vuotta sitten. Kranssin materiaalit on Tiimarista, punatulkkua lukuunottamatta (sain sen jostain). Olen aika tykästynyt tuohon kranssiin, siitä tuli kyllä oman näköinen :) Kiva yksityiskohta on nuo ruskeat tiu'ut, jotka helkkäävät (ovea pitää tosin tönäistä aika lujaa).


Adventin kunniaksi keitettiin lämmintä glögiä ja syötiin pipareita sekä konvehteja kynttilänvalossa. Adventtikynttelikkö joutuu tuunaukseen, sillä siitä oli säilytyksen aikana rapissut aika pahasti maalipinta. Kynttelikkö on posliinia, joten en tiedä miten haastava tuunauksesta tulee. Ensin ajattelin, että rapsuttelen loputkin maalit varovasti pois, mutta maali on paikka paikoin tiukemmassa, joten ei taida onnistua sillä tekniikalla. Ehkä vain maalaan uuden pinnan päälle, katsotaan mitä siitä tulee...


Adventtikynttilää poltettiin ja kuunneltiin Hoosiannaa. Tänään kävin lähikirkossa Adventtivesperissä, lauloimme joululaulunkin, mutta jäin kovasti kaipaamaan Hoosianna-laulua, jota jostain syystä ei ollut sisällytetty ohjelmaan..


Joulu on minulle ennen kaikkea Jeesuksen syntymäjuhla ja sen viettämiseen kuuluu olennaisesti hengelliset elementit, kuten hiljentyminen, heikompiosaisten tukeminen, hengelliset joululaulut ja kirkossa käynnit. Kauneimmissa joululauluissa olen pyrkinyt joka vuosi käymään. Ihanaa olisi myös päästä aattohartauteen, joulukirkkoon ja hautausmaalle kynttilöitä viemään. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin ystävien ja perheen läheisyys. Oman ajan ja läsnäolon antaminen on lahjojakin tärkeämpää. Joulun aika herkistää usein ihmisten mielet ja sukulaisten tapaaminen tulee erityisen tärkeäksi. Muistetaan ystävät myös niitä sukulaisia ja tuttavia, jotka ovat jouluna aivan yksin. Heillä voi olla kovin yksinäistä juuri jouluna ja muistaminen sekä kohtaaminen tulevat heille erityisen merkitykselliseksi.

lauantai 1. joulukuuta 2012

Ah, ihana joulukuu!

Tänään se sitten koitti - armas joulukuu... Päivä alkoi ihanan tunnelmallisesti, kun ulkona oli yön aikana tuiskuttanut kaunista, valkoista lunta! ja lisää tulee yhäti. Mittari näyttää pirteät 11 pakkasastetta. Lumi & pakkanen - ne totisesti tuovat tunnelmaa joulun odotukseen <3


Oi mikä onni, että Yle näyttää jälleen Toljanteria joulukalenterissa. Toljanteri on mun ehdoton suosikki: paras joulutonttu ikinä! Tonttu Toljanterin joulupulma -joulukalenteri on uusinta vuodelta 1998, eli kyseessä on ihka ensimmäinen Toljanterikalenteri. Hieman hatarasti on tämä sarja omassa muistissa, joten on melkein kuin katsoisi taas uutta Toljanteria :)


YouTuben soittolistaltani löytyy myös tämä Toljanterin joulupulma -kalenteri, jahka lisään sen sinne päivittäin, osan kerrallaan jouluun saakka. Samalta soittolistalta löytyy myös muita Toljantereita (Tonttu-TV, Muorin töissä, Oikean Joulun Salaisuus ja Tuhmaikä) sekä The Joulukalenteri vuodelta 1997 (joulukalenteri aikuisempaan makuun).

Muistutan myös muista kanavani jouluvideoista, käykäähän katsomassa mitä kaikkea kivaa sieltä löytyy!

Hyvää joulukuun alkua jokaiselle - muistetaan tunnelmoida, nauttia hitaasti tästä joulun odotuksen ihanasta ajasta!

tiistai 27. marraskuuta 2012

Valoa pimeään...

Kaivoin komeron uumenista kaikki kynttilätavarat esille - ihan kivastihan sieltä löytyi kaikenlaista. Näin joulun alla pitää tarkistaa, että missä jamassa kynttilätarpeisto on. Pieniä lyhtykynttilöitä, niitä joulunpunaisia, lisäsin kauppalistaan sekä tuikkukynttilöitä, joita kuluu aina runsaasti.


Nuo valurautaiset kynttilänjalat sekä matalat lautasmalliset alustat ovat suosikkejani (Tiimarilöytöjä joskus aikoinaan). Tuossa suolalampun laatikossa (ja lattiallakin) on kynttiläjämiä edellisvuosilta, joita en ole osannut poiskaan heittää. Ja hyvä niin, sillä löysin yhden mielenkiintoisen askarteluidean, johon niitä voisi käyttää: kananmunankoteloista tehtävät sytykeruusut. Video-ohje ruusujen tekoon löytyy mm. täältä.



Tässä vielä kynttilöiden luomaa tunnelmaa, joka on aika jäljittelemätöntä (vaikka kaupoista niitä led-kynttilöitä löytyykin, niin eivät ne silti oikein korvaa aitoja kynttilöitä). Ensi sunnuntaina saadaan jo sytyttää ensimmäinen adventtikynttilä, sitä odotellessa <3

Kiitos blogitunnustuksesta!


Kiitos Santralle tunnustuksesta, jonka annoit blogilleni liebster blog-muodossa, se piristi! Pistetään hyvä kiertämään, eli annan tunnustuksen seuraaville blogeille, joita olen nyt pidempään ehtinyt seurata:

1. Joulu Rekolandiassa
2. Jouluisia hetkiä
3. Kuta pienempi on itse sitä isompi joulu tulee
4. Tule Joulu Punainen...
5. Vilukissan Joulu

Ohjeissa oli, että tunnustus pitäisi antaa blogeille, joilla on alle 200 lukijaa. En valitettavasti osaa tarkistaa sitä seikkaa.. mutta näille blogeille tunnustus nyt joka tapauksessa menee :)

Kiitos kaikille joulubloggaajille kuitenkin tasapaksusti <3 On ihanaa seurata teidän joulupuuhianne, tunnelmointia yms. Se kaikki on ihanan mukavaa lukemista fiilistelyn kannalta ja toki niistä saa oivallisia ideoita myös oman joulun valmisteluihin. Ojennankin siis virtuaalisen tunnustuksen teille ihan jokaiselle - teette hyvää työtä, kun jaatte jouluista iloa ympärillenne!

lauantai 17. marraskuuta 2012

Joulukorttitarpeita

Piipahdin kaupungilla asioilla ja kauppakäytävältä löysin kirjakaupan myyntipöydän, johon oli laitettu houkuttelevasti ihania joulukirjoja esille. Selailin kirjoja ja tuumasin, että pitääpä laittaa korvan taakse seuraavaa kirjastoreissua varten. 

Sitten bongasin ihan ohittamattoman joulutarrakirjan! Kirjassa on runsaasti suloisia, jouluisia ja talvisia tarroja. Olen tarramaanikko ja minulta löytyy neljä täyttä tarrakirjaa jo entuudestaan, mutta jouluisia tarroja niissä on vain nimeksi. Niinpä tämä kirja suorastaan hyppäsi kauppakassiini, tietysti maksamisen jälkeen :) Kirjassa on alussa tarrattomia paperisivuja, ilmeisesti tarrojen liimaamista varten (!), mutta reilusti yli puolet on tarrasivuja. Tämä oli oikea namipalalöytö joulusta pitävälle tarraharrastajalle!


Ihanista tarroista innostuneena päätin ostaa myös korttipohjia ja väkertää niistä omatekoiset joulukortit täksi jouluksi. Tarjouksesta ostin kulta- ja hopeatussit, mitkä on aika ehdottomat joulukorttitehtaassa. Olin kahden vaiheilla, että ostanko myös pari ihanaa kuvioleikkuria (pieni ja iso lumihiutale), mutta hylkäsin ne peläten, että rei'itetty kortti voisi tarttua postin lajittelukoneisiin tms. Säästäväisyyssyistä laitan kortit tällä kertaa ilman kuoria, joten kuvioleikkaukselle voi heittää paipait.


Tarjoushyllystä löytyi joulukasseja ja kaunis enkelikynttilä. Ihana roikkuva pehmoenkeli oli pakko ostaa, vaikka se ei tarjouksessa ollutkaan <3

Tällä reissulla kierrätysjoulu jäi kakkoseksi, vaikka tämän enempää tuskin tulee uudistavaroita joulun osalta hankittua. Karkkeja tietysti pitäisi pakettien täytteeksi hommata, vaikka voisihan niitä tehdä itse... hmmm...

perjantai 9. marraskuuta 2012

Kierrätysjoulua

Kävin kirpparilla pitkästä aikaa. Menin lempparikirpparille ja sieltähän löytyi vaikka mitä aarteita! Aikaa hurahti reilu kolme tuntia, kun nuuskin tarkkaan joka nurkan ja kolon. Löysin todella siistejä ja hyviä tavaroita, joita aion antaa läheisille joululahjaksi. Aivan ihania koriste-esineitä löytyi myös, joita voi yhtä hyvin antaa lahjaksi (siis  jos vain raaskin!).

Seuraavassa kuvassa näkyvät kaikki kirppislöytöni tähän mennessä. Raanusta oikealle päin olevat tavarat ovat tältä äsken mainitulta kirpparireissulta (vasemmalla aikaisemmin löytyneet). Kun klikkaat kuvia, näet ne suurempana.


Yhden kirpparireissun löydöt olivat siis:
  • kaunis jouluinen pikku liina pöydälle
  • upea raanu (Hanhisalon kutomo Oy)
  • autot -kuvakirja
  • myyrä -dvd
  • Roope-sedän joulu -kuvakirja. Tämä löytö oli todellinen helmi. Kirja perustuu piiroselokuvaan Mickey's Christmas Carol (taidan pitää tämän itselläni!)
  • punainen lyhty
  • Petteri Punakuono -pehmo
  • kaksi jouluaiheista Aku Ankan taskaria
  • jouluinen peltipurkki
  • punainen aluslautanen (vaikka kynttilän alle)
  • joulumuki (Kultakeramiikka)
  • lasinen jäälyhty -tuikkuteline (Muurla)
  • lasinen jäävuori -tuikkuteline (Muurla)
  • jouluinen poika/tonttu keramiikkapatsas
Aikaisemmin löydettyä:
  • kaksi jouluista isoa Disneyn sarjakuvakirjaa
  • Vauhtivekarat -sarjis
  • upea puinen seinäkalenteri
  • lasten leikkirumpu
  • kaunis valokuvakehys
  • lahjakassi

Tässä vielä lähikuva jouluisista tavaroista:


Parina viime jouluna olen tehnyt verrattomia joululahjalöytöjä kirppareilta. Päätin, että tänä jouluna pyrin löytämään ja antamaan ainoastaan kirpparilahjoja. Voi olla, että jotain tulee hommattua myös uutena kaupasta (miehelle ajattelin esimerkiksi yhtä tiettyä juttua), mutta suurimman osan aion hankkia kierrätyksestä.

Olen kierrätyshullu muutenkin, eli ostan lähes yksinomaan vaatteeni ja monet käyttötavarat kirppareilta. Haluan säästää luontoa ja rahapussia, siinäpä se yksinkertaisuudessaan. Kierrätys on aate ja elämäntapa. Yllätyn yhä uudelleen siitä, miten hyväkuntoisia ja mahtavia juttuja kirppareilta voikaan löytää. Hinta-laatusuhdetietoisuus kasvaa sitä myötä, mitä enemmän kirppareita harrastaa. Ylihintaakin osataan ottaa, siitä ei pidä kummastua. Joskus tosin löytää jotain niin ihanaa, että sen vain haluaa, vaikka hinta oliskin vähän yläkanttiin :P Kirppareiden valikoimissa on eroja. Onni on löytää hyvä kirppis, josta melko varmasti tietää löytävänsä aarteita!

Lopuksi vielä ihanaa talvitunnelmointia tämän lumisateisen kuvan myötä, jonka otin pari päivää sitten:


Tulethan pian pysyvä, kaunis lumi! <3

tiistai 6. marraskuuta 2012

Humanitaarista joulua!

Tämä postaukseni tulee harmillisen myöhäisessä vaiheessa. Nimittäin tarkoitukseni oli postata tämä aihe blogiini jo aika päiviä sitten. Blogikirjoitteluni on olleet pitkähköllä katkolla, vaan nytpä viimein sain aikaiseksi kirjoittaa.

Jouluna on kivaa antaa perheenjäsenille ja ystäville lahjoja. Suomessa eletään tätä nykyä melkoisessa yltäkylläisyydessä, joten lahjojen kanssa tulee helposti runsaudenpula. Mitähän sitä keksisi tänä vuonna? Lasten lahjatoiveet saattavat myös helposti paisua ja usein heille kannetaankin toinen toistaan hienompia lahjoja selkäkopalla.

Minua koskettaa erityisesti lapset, jotka elävät köyhissä oloissa, jotka eivät kenties koskaan saa joululahjoja. Olen muutamina vuosina osallistunut Operaatio joulunlapsi -keräykseen. Lyhyesti ideana on koota kenkälaatikon kokoiseen laatikkoon jotain kivaa ja hyödyllistä lapselle, joka elää hyvin köyhissä oloissa. Tällainen paketti tuottaa varmasti suurta iloa!

Linkin takana on lisää tietoa aiheesta, pakkausohjeita ja keräyspaikat:

Operaatio Joulunlapsi

Kokosin tänä vuonna paketin 5-9 vuotiaalle tytölle. Otin paketin kokoamisesta pari kuvaa:


Tämän näköiseen pakettiin tavaroita kootaan (taitettava kenkälaatikkoaihio, joita saa keräyspisteistä).


Tässäpä näitä tavaroita on. Ihmeen paljon sitä mahtuukin pienenpieneen laatikkoon! Tällaisia siis löytyi:

  • joulunpunainen poolopaita, raitasukat, pinkit käsineet ja sininen tupsupipo
  • hammasharja ja -tahna, palasaippua + kotelo sekä hiusharja
  • ihana värityskirja (selkeitä eläinhahmoja - tämä oli löytö! sillä usein löytyy pelkkiä puuhapetejä ja prinsessoja), eläintarroja, ruutuvihko, lyijykynä + teroitin + kumi, puuvärikynät sekä penaali
  • ihana pehmopupu ja pussi hedelmäkarkkeja


Pakkaustekniikka ratkaisee sen miten hyvin tavarat mahtuvat.


Kiinni meni! juuri ja juuri :D

Keräysaika alkaa lähestyä loppuaan, mutta vielä ehtii: palautukset 11.11. mennessä keräyspaikkoihin ja postitse 21.11. mennessä. Eli jos innostuit ajatuksesta ja varsinkin jos keräyspaikka sattuu olemaan sinua lähellä, niin osallistu ihmeessä. Tällainen lahja antaa taatusti sitä aitoa antamisen ja saamisen iloa sekä joulumieltä! Me laitoimme vielä mieheni kanssa pakettiin joulukortin, johon liimasin pienen kuvan meistä. On hauskaa, että voi lähettää henkilökohtaisen tervehdyksen lapselle tällä tavalla.

Suomessa toimivia humanitaarisia joulunajan avustuskanavia löytyy mm. näiden linkkien takaa:


Olemme mieheni kanssa tuumiskelleet, että voitaisiin jonakin jouluna lähteä vapaaehtoisiksi jonnekin järjestölle. Jakamaan vaikka ruokaa joulujuhlaan, olemaan mukana tavalla tai toisella. Tällainen toisi varmasti lisää syvyyttä ja merkitystä joulun viettoon.

torstai 18. lokakuuta 2012

Jouluisia soittolistoja ja inkivääriä

Olen ryhtynyt keräämään jouluisia videoita netistä. Aloitin projektin lisäämällä kaikenlaisia jouluvideoita omalle YouTube-kanavalleni ja ryhmittelin niitä eri soittolistoille. Monet keräämistäni videoista liittyvät lapsuuteeni, eli niillä on minulle nostalginen merkitys joulutunnelman luomisessa. Joukossa on myös uusia löytöjä, joita en ole vielä ehtintyt katsoa. Onpahan iltojen ratoksi kivaa ajanvietettä!

Mariannen Joulukokoelma - YouTube

Googletellessa törmäsin ihaniin jouluvideoihin myös muualla netissä, joten ryhdyin lopulta kokoamaan taulukkomuotoista listaa kaikista löydöistä.

Jouluiset ohjelmat - koostanut Marianne

Kanavan soittolistoja sekä taulukkoa saa kopioida vapaasti (taulukko täytyykin kopioida, jos haluaa sortata sitä eri järjestyksiin). Mitkään videot eivät ole omia lisäämiäni, vaan olen haeskellut toisten lataamia videoita. Yritän kerätä videoita jatkuvasti lisää, eli soittolistat ja taulukko elävät sen mukaan (palveluista myös poistuu videoita toisinaan, joten variaatiota tapahtuu myös sen vuoksi). Ehdotuksia video-linkeistä otetaan ilolla vastaan!

Tähän muutama helmi soittolistoilta:

1. Tätä hauskaa ja herkullisesti piirrettyä vanhaa piirrospätkää en ollut aikaisemmin nähnyt:



2. Tämä suloisen romanttinen animaatioklassikko on tuttu Samu Sirkan joulutervehdyksistä:



3. Tämä ihana jouluevankeliumiin kytkeytyvä pikku aasin tarina on yksi suosikeistani:



Mickey's Christmas Carol, joka aiemmin oli tässä kolmantena viedolinkkinä, on nyt poistunut YouTubesta, eli myös soittolistaltani. Klassikko löytyy kuitenkin Dailymotionista, jonka linkin olen muuttanut taulukkolistalle.

Ihanhan tässä alkaa päästä hyvään vauhtiin joulutunnelmoinnissa. Fiiliksiä vähän laskee flunssainen olotila, joka on kestänyt jo kohta kaksi viikkoa... Lievitystä ihanien videoiden lisäksi antaa chai-tee sekä kuivatut ja sokeroidut inkivääripalat, jotka on muuten todella hyviä - ja jouluisiakin! Maku on melkoisen vahva, mutta siihen tottuu kyllä ja oppii pitämään sen "potkaisusta". Tutustuin näihin herkkupaloihin viime jouluna, kun olin niin ikään flunssassa ja siskoni osti minulle pussin näitä. Hän tarkoitti ne varsinaisesti jouluherkutteluun, mutta sanoi että ne voivat myös lievittää flunssaista oloa, mikä on ihan totta - suosittelen :)

maanantai 15. lokakuuta 2012

Blogin rakentelua ja jouluista teejuomaa

Blogin tekeminen onkin aikas mielenkiintoista ja teknistä puuhaa. Onneksi löytyi tämmöinen mukava alusta, jolle on suhteellisen helppoa alkaa rakentamaan sivustoa. Mulle on aivan ehdoton motivaation lähde siinä, että pääsen viilaamaan sivuston visuaalista puolta hetimiten ja kohtuullisen vähällä vaivalla. Paremmalta puoliskoltani olen saanut paljon apuja ja vinkkejä tähän tekniikkapuoleen, kiitos kulta *moisk*!

Muutamia kivoja linkkejä jakoon:

  • Täältä voit lisätä sivullesi joululaskurin, eli laskuri näyttää reaaliaikaisesti montako päivää jouluun vielä on (ks. blogini alareuna). Hauska idea :) Laskuri käyttää ilmeisesti rapakon takalaisten aikaa, joten päivien vaihtuminen ei ole ihan samassa suhteessa meidän ajanlaskuun.
  • Tässä on hyvä selaimessa toimiva kuvankäsittelyohjelma. Jälkimmäinen on upea ohjelma, jolla voi lisätä kuviin vaikkapa vähän ajan patinaa (oman sivustoni yläbanneriin olen käyttänyt tätä ohjelmaa).

Puuhailujen lomassa on hyvä nauttia kuppi kuumaa. Olen tykästynyt valtavasti chai-maustettuun mustaan teehen <3 Mausteet sopivat mainiosti tähän vuodenaikaan ja nämä mausteet sopivat erityisen hyvin joulun odotukseen ja jouluun. Meillä on käytössä nyt erästä reilun kaupan chai-teetä, mutta teen voi valmistaa mausteista ja mustasta teestä myös itse. Kuten vaikkapa tämän ohjeen mukaan:

Chai-tee latte (kaksi lasillista)
  • 5 dl vettä
  • 6 neilikkaa
  • 1 kanelitanko
  • 8-10 kardemummansydäntä
  • 3-4 tl mustaa teetä
  • 3 dl maitoa
  • 1-2 rkl hunajaa tai ruokosokeria
Kuumenna vesi ja anna sen vain hieman poreilla ennen kuin lisäät mausteet. Keitä hiljalleen 10 minuuttia. Lisää tee ja anna hautua 5-7 minuuttia. Teen tulee olla vahvaa, mutta älä hauduta sitä liian kauan, muuten se maistuu karvaalta. Lämmitä maito hitaasti kattilassa ja vispaa vaahdoksi. Älä keitä! Siivilöi tee ja lisää maito. Ripottele hieman kardemummaa pinnalle. Tarjoa kuumana.
Ohje täältä

lauantai 13. lokakuuta 2012

Pikkuhiljaa pientä joulun odotusta ilmassa...

Olen jouluihminen ja alan tunnelmoida joulusta heti, kun sytyttelen ensimmäisiä kynttilöitä pimenevien syysiltojen loisteeksi. Sammuvan tulitikun ja kynttilän sydämen tuoksut tuovat mieleeni rakkaita joulumuistoja. Lapsuuden joulumuistot ovat tietysti kaikista kultaisimpia - saakoon aika kullata niitä runsaasti lisää!

Näissä mietteissä halusin perustaa jouluisen blogin (ihan ekan blogini ikinä), johon kirjoittelen ja kokoan kaikenlaista pienen jouluni viettoon liittyvää. Ota siis mukava asento, kuppi kuumaa jouluista juomaa ja lähde kanssani tunnelmoiden kohti joulua!